Kuvia Sambian maaseutukylistä

Blogissa on ollut viime kuukaudet hiljaista ja olenkin parhaillaan Suomessa. Jaan nyt myös täällä oman Tumblr tilini linkin, jossa on kuvia ajaltani Sambiasta pääasiassa työstäni kentällä.

   

http://heiantti.tumblr.com/page/2

Antti

Talous. Teollisuus. ihminen?

Sambian talous on kasvanut viimeisien muutaman vuosikymmenen aikana moninkertaiseksi mikäli mittarina käytetään bruttokansantuotetta. Vaikka taloudellinen kasvu onkin ollut paperilla suurta, avustusvirrat ja länsimaiset investoinnit ovat virranneet läpi Afrikan tavoittaen myös Sambian, silti paikalliset ihmiset ovat vuosivuodelta köyhempiä, koska raha valuu usein ainoastaan harvojen käsiin, maiden hallintojen kautta.

Rahaa kuluu huomattavasti väärinkäytösten lisäksi esimerkiksi suuriin teollisuushankkeisiin, joka tarkoittaa Sambiassa lähinnä kaivannaisteollisuutta. Tukea saava kansainvälisien yhtiöiden pyörittämä kaivannaisteollisuus työllistää ihmisiä, mutta palkkaus on niin huonoa, että verotulojen määrä valtiolle ei ole riittävä. Lisäksi merkittävä osa yritysten maksamista muista veroista jää harvoin tuotantomaahan, koska rahavirtoja ohjaillaan kevyemmän verotuksen maihin. Sambian luonnonvarjojen kaupallistamista onkin kiiruhtanut tekemään useat erimaista lähtöisin olevat suuryhtiöt. Monikansalliset suuryhtiöt voisivat auttaa maata vaurastumaan luomalla vakaita ja oikeudenmukaisia työoloja. Valitettavasti niillä on usein tapana sortua verojärjestelyihin maiden työllisyyden ja hyvinvoinnin kehittämisen sijaan. Mikäli yrityksien veropakolaisuuteen haluaa tutustua helposti ja nopeasti kannattaa katsoa Youtubesta lyhyt ja hyvin tehty animaatio Sambiasta (The power of taxes).

Kaivannaisteollisuus on ollut Sambiassa viimeisen vuosisadan aikana merkittävä työllistäjä sekä kansantalouteen vaikuttava tekijä. Kaivosten omistajuus on vaihdellut aikojen saatossa. Kaivokset olivat siirtomaa-ajalla siirtomaayhtiöiden omistuksessa. Itsenäistymisen jälkeen 1960-luvulla ne kansallistettiin. Kaivosteollisuuden päätuotteen kuparin kysynnän kultakausi ajoittui 1970-luvulle, jolloin Sambia oli yksi taloudellisesti hyvin voivista Afrikan maista. Kuitenkin 1970-luvulla öljykriisi romahdutti kuparin hinnan ja Sambia syöksyi takaisin köyhyyteen. Kaivoksia on kuparin kysynnän romahtamisen jälkeen yksityistetty, joka on johtanut valtaviin henkilöstöleikkauksiin. Arviolta, jopa kolmannes työntekijöistä on saanut lähteä vuosien 1997-2004 välillä. Kuparin lisäksi Sambiasta on kaivettu esimerkiksi merkittäviä määriä nikkeliä ja lyijyä Kabwen kaupungin ympäristössä lähes koko 1900-luvun ajan ennen kaivosten sulkemista. Globaalit ympäristöjärjestöt luokittelevat Kabwen yhdeksi maailman saastuneimmista paikoista. Kaupungissa harrastettiin vastuutonta kaivotoimintaa ja ympäristöstä välittämättä.

Kaivosten joinain vuosina tekemät voitolliset tulokset vain harvoin kohentavat näkyvästi köyhän maan valtiontaloutta. Yhtenä syynä voidaan pitää, että kaivannaisteollisuus on altis maailmantalouden heilahteluille. Kun maan talous tukeutuu vahvasti tietyn tai tiettyjen kaivannaisten louhintaan, muodostuu talouden ennustaminen vaikeaksi. Taloudellisiin vaikutuksiin on siis vaikeaa varautua, joka voi aiheuttaa valtiolle velkakierteen ja täten edesauttaa köyhtymistä. Hallinnon heikkous ja korruptio estävät myös usein, että merkittävä osa tuotoista saatavista veroista ei kulkeudu kansalaisten eduksi.

Sambia on kuitenkin pystynyt nostamaan viime vuosina verotulojaan laatimalla uudet paremmat oikeudet sisältävät kansainväliset kaivossopimukset Norjan valtion avustuksella. Kuitenkin globaalein mittarein kehitysmaiden keskimääräinen verotusaste on ainoastaan 13 %, joka aiheuttaa suuria ongelmia valtioiden palveluiden järjestämiselle edes osalle kansalaisista. Pelkästään verotusasteen keskiarvon nosto 15 % toisi enemmän verotuloja kuin vuosittaisen globaalin kehitys avun määrä. 15 % Pidetään minimiverotuksena, johon kaikkien valtioiden tulisi pyrkiä. Vertailun vuoksi ”länsimaissa” verotusaste on keskimäärin 36 %.

Olin aina ajatellut, että ylivoimaisimmat ongelmat liittyen luonnonvarjojen käyttöön kehittyvissä maissa on ihmisten koulutuksen puute jalostaa niitä. Tämä puute on kyllä selvä, mutta asioita opiskellessa alkaa tuntua, että suurin ongelma on kuitenkin taloudellisten järjestelmiemme porsaanreiät ja puutteet joilla luonnonvaroilla pelaaminen länsimaille on tehty liian yksinkertaiseksi. Rahaa pakenee kehitysmaista satojen miljardien vuosivauhdilla.

Lähteet:

Siemenpuun julkaisu Rikastettu vai köyhdytetty

Kekitysyhteistyön palvelukeskuksen julkaisu Laiton pääomapako

Suomi kehitysavun saajasta sen maksajaksi

Kehitysyhteistyö on globaalin avun muoto, jota kehittyneemmät valtiot ovat tehneet ahkerasti vuosikymmenien ajan. Suomen valtion avustushistoria juontaa 1950-luvulle, jolloin liityimme yk:n jäseneksi. Yk:n Jäsenillä on velvollisuus tehdä kehitysyhteistyötä, joten Suomen ensimmäiset projektit alkoivat 1950-luvulla. Kehitysyhteistyömme on isommassa mittakaavassa alkanut kuitenkin vasta 1960-luvulla. Kehitysyhteistyön tavoitteena on muun muassa pyrkimys tasa-arvoisempaan maailmaan ja auttaa köyhiä valtioita pois köyhyydestä. Suomi on itse ollut kehitysyhteistyön nettomaksaja vasta 1960-luvun lopulta saakka, jota ennen olemme itse vastaanottaneet apua sotienjälkeisenä aikana enemmän kuin olemme antaneet.

Kehitysyhteistyö ja sen tehokkuus on puhuttanut paljon läpi vuosikymmenien ja tasaisin väliajoin mediassa esiintyy ehdotuksia avun lopettamassa tai oltaisiin valmiita muuttamassa nykyistä valtiontalouteen sidottua maksumallia. Suomi maksaa kehitysapunsa pohjautuen Yk:n maiden väliseen sopimukseen. Suomi on myös sitoutunut Yk:n tavoitteeseen, että valtiomme käyttäisi 0,7 % bruttokansantuotteestaan kehitysyhteistyöhön. Tavoite on valitettavasti osaltamme täyttämättä, lähinaapureistamme esimerkiksi Ruotsi, Norja ja Tanska ovat tavoitteen saavuttaneet. Käytimme kehitysyhteistyöhön vuonna 2013 0,55 % BKT:stä, joka rahallisesti tarkoittaa noin reilun 1,1 miljardin vuosi-investointia. Avun sitominen bruttokansatuotteeseen tarkoittaa, että avun rahallinen määrä vaihtelee vuosittain, vaikka prosentti säilyisi samana. Olemme  vuosikymmenien varrella muutelleet ”apuprosenttiamme”. Onnistuimme nostamaan avun määrän 0,7 % nopealla vauhdilla reilussa 20-vuodessa 1990-luvun alkuvuosiin mennessä, mutta laman seurauksena avun määrää laskettiin 90-luvun alun jälkeen ja se kävi pienimmillään 0,4 %.

Kehitysapua kumppanimaihin toteutetaan erilaisin menetelmin, joita ovat esimerkiksi valtion suorat budjettituet, suurlähetystöjen ja kehitysmaissa toimivien kansainvälisten avustusjärjestöjen kautta annettavat hankerahoitukset sekä kansalaisjärjestöjen avulla tehtävä projektiluontoinen kehitysapu, kuten esimerkiksi oma työni on. Työskentelen itse pääasiassa hankkeissa, jotka saavat rahoituksensa Suomen ulkoministeriöltä. Paikallinen Green Living Movement Sambia toteuttaa hankkeen yhteistyössä Green Living Movement Suomen kanssa ja ulkoministeriölle tulee raportoida rahankäytöstä. Projektit työllistävät paikallisia, yhden henkilön Suomessa, antavat minulle kokemusta työnteosta Sambiassa sekä auttavat useita kyläyhteisöjä maaseudulla. Monia muitakin molempia maita tukevia hyötyjä on löydettävissä.

Suoriin budjettitukiin liitetään usein ongelmia, kuten korruptio sekä tukien valuminen vääriin kohteisiin verrattuna ennalta sovittuihin. Erityisesti vanhat siirtomaavallat valtiot maksavat isoja summia suoraa rahallista apua, joita valtion hallintoelimet käyttävät osittain väärin tarkoituksiin, lisäksi vaarana on että tukirahoja valuu kansainvälisten teollisuusyrityksien eduksi. Budjettituen toinen merkittävä ongelma on, että tuki on ajoittain kuin lumetta länsimaalaistuneiden yhteiskuntien hyvyydestä, koska nämä yhteiskunnat usein ottavat monilta kehittyviltä mailta moninkertaisesti itselleen verrattuna tarjoamaansa apuun. Esimerkiksi vuonna 2010 globaalin kehitysavun kokonaismäärä oli yhteensä 95 miljardia euroa sisältäen budjettituen ja muut avun muodot, kun veroparatiiseihin ohjatut varat kehitysmaissa toimivista yrityksistä olivat arviolta 660-870 miljardia euroa.

Suoraa rahallista tukea tehokkaammalta ja oikeudenmukaisemmalta vaikuttaa esimerkiksi, niin sanottu pirstaloituneempi hanke- ja projektiluontoisemmin maksettava kehitysapu, jota esimerkiksi Suomi pääasiassa tekeekin. Tämän avun kohteista oivallisia esimerkkejä ovat paikallisten ihmisten kouluttaminen. Tutkitusti erityisesti tyttöjen kouluttaminen on erittäin tehokas tapa edistää kehitysmaiden elinoloja, koska koulutuksen ja työllistymisen myötä syntyvyys laskee sekä voidaan nähdä selvää kehitystä sukupuolten välisessä tasa-arvossa ja naisten asemassa. Lisäksi hyvinä avun esimerkkeinä on toiminut mobiiliteknologian rakentaminen, yleisen infrastruktuurin rakentaminen, maatalouden kehittämishankkeet sekä paikallisten ihmisten kapasiteetin vahvistaminen esimerkiksi projektien hallinnassa ja atk-taitojen osalta. Turvallinen sanitaatio, ympäristön suojelu, puhtaan veden hankkeet sekä tapauskohtaisesti myös tietyt suorat materiaaliset avustukset ovat oivallista kehitysyhteistyötä. Materiaaliavun ongelmaksi voi kuitenkin muodostua ajoittain, että se voi vaarantaa paikallisen liiketoiminnan, jos vastaavia tavaroita annetaan ilmaiseksi kehitysapuna. Yhtenä valitettavimmista Afrikan kehitystä hidastavista ongelmista on edelleen viennin rajoittaminen. Afrikan mailla olisi paljon kapasiteettia tuottaa ja viedä esimerkiksi maataloustuotteita ja hedelmiä uusille markkinoille, mutta valitettavasti esimerkiksi Euroopan tahtotila ei riitä markkinoiden kunnolliseen avaamiseen. Lieneekö syynä pelko omien tuotteiden markkinaosuuksien pienenemisestä.

Kehitysapu herättää paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Mielestäni kehitysapu joistain rakenteellisista ongelmista huolimatta vähintä mitä voimme tehdä monien heikossa asemassa olevien valtioiden hyväksi. Kehitysavun vastustamista ihmettelee osuvasti Helsingin yliopiston maailmanpolitiikanprofessori Teivo Teivainen Helsingin sanomissa 26.03.2010 ”Kehitysavun lakkauttamisen vaatiminen sen perusteella, että se ei ole poistanut köyhyyttä Afrikasta, on kuin vaatisi leipäjonojen poistamista sen perusteella, että ne eivät ole lopettaneet kodittomuutta Suomesta.”

Lähteet:

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen verkkosivut

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen julkaisu Kauas verot karkaavat

Ulkoministeriön verkkosivut

Kuvia Sambiasta töistä ja vapaalta

Tämän lyhyen johdannon alla on muutama kymmenen satunnaista kuvaa ajaltani Sambiassa. Kuvia on esimerkiksi vapaa-ajaltani kansallispuistossa kuin myös työhöni keskeisesti liittyviltä kenttämatkoiltani. Kuvat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, eivätkä ne kerro mitään erityistä tarinaa ne ovat vain kuvia täältä kaukaa.

Maissin kuivaamisen ja varastointiin sadonkorjuun 
jälkeen vuosittain rakennettava säilö

Koulun pihalla oleva perinteinen maaseudun ulkokäymälä

Monzen alueen Chisuon kylän vanhin luennoimmassa

Draaman avulla kouluttamista ilmastonmuutoksesta
 ja kestävästä maankäytöstä

Kollega ostamassa banaaneja pyöränkorista

Monzessa rakennetaan demonstraatiota kuivakäymälästä

Kuivakäymälän rakentamista ja toimintaperiaatetta
 opetaan kurssilaisille

Monzen noin 185 000 asukkaan kaupungin ydinkeskusta

Kylän perinnejuomaa eteläisestä provinssin
 kylässä, juoma vaihtelee alueittain

Draaman avulla kouluttamista uudessa yhteistyökylässämme

Ihmiset tanssimassa musiikkiesityksen tahdissa

Telttapaikka kakkoskerroksessa öisin alueella vieraileilevien
 hippojen vuoksi South Luangwan kansallispuistossa

Ruoan laittoa telttapaikan alapuolella 
olevassa pihakeittiössä

Kansallispuistossa kirahvi istumassa 
Pietan ja Timin autossa

Kirahvi tinvieressä syömässä

Norsu South Luangwan kansallispuistossa

Cobberbelt provinssissa sijaitsevan Kafubun kylän lapset
 odottavat koulun päättäjäistapahtumia

Kyläläiset esiintymässä päättäjäisjuhlassa

Lapset koulun päättäjäisjuhlassa

Yksi päättäjäisjuhlan esityksistä käynnissä

Perinteisen värinen sambialainen koulurakennus

Eläytymistä esityksiin

Koululainen pyörineen koulun edessä

Kollega Fred pitämässä koulutusta

Keskiprovinssissa Serenjen alueella tutkimassa maastoa

Chibobon kylän "paikallisbussin" lava-auton kuljettaja

Chibobolainen nainen virkkaamassa villapipoa suomeen

Tutustumassa yhden viljelijäryhmän yhteiseen peltoalueelle

Chibobon kyläkoordinaattori Boyd poikansa kanssa

Hieno ja isokokoinen talo maseudulla

Viljelijäryhmän jäsen tulossa koulutukseen

Perinteistä nurmi/heinäalueiden tarpeeton poltto käynnissä

Nainen odottaa kokouksen alkamista

Erään isantäperheeni rouva pesee pyykkiä

Vasaramylly ja sen operaattori työssään Kafubun kylässä
(myllyllä jauhetaan maissia nshimaa varten) 

Ihmiset viikottaisessa kyläkokouksessa

Nykyaikainen ja hyvällä hyötysuhteella varustettu "uuni" 

Lapsi nojailee porsaskarsinaan

Kyläoppaani vaimonsa kanssa

Kylän voimanaiset pitämässä koulutusta

Nainen lapsensa kanssa elefanttiruohon seassa

Sambialaisittain ateriointi

Päivittäisellä ruokalautasella on sekä lounaalla ja päivällisellä hiilihydraattipitoista nshimaa, lihaa/kalaa/papuja sekä jotain kasviksista tehtyä lisäkettä. Aamiaiseksi Sambialaiset syövät lähinnä leipää/skonsseja ja teetä. Ruokaympyrästä on unohdettu ainoastaan pääosa maitotuotteista, joiden tarpeesta varsinkin länsimaisten käyttämissä määrin voikin olla montaa mieltä. Myös lihaa on suhteessa huomattavasti vähemmän sen kalliista hinnasta johtuen. Lounasta syödään tavallisesti vasta kello 13 jälkeen ja päivällinen kello 19 jälkeen.

Sambiassa on mahdollista syödä hyvin monipuolista ruokaa varsinkin kasviksien osalta, koska kasvukausi käytännössä vuoden ympäri, joka mahdollistaa monimuotoiset viljelymahdollisuudet ja ruokamarkkinoilla voi nähdä mitä oudoimpia kasviksia ja hedelmiä. Valitettavasti Sambia ei kykene kokonaan omavaraiseen kasviksien ja hedelmien tuotantoon, vaan iso osa niistä tuodaan esimerkiksi Etelä-Afrikasta. Tehokkaissa ja kestävissä viljelymenetelmissä olisi varmasti parannettavaa, koska kaiken järjen mukaan Sambian tulisi olla maataloustuotteiden viejämaa olosuhteiden puolesta, mutta silti tuotteita tuodaan paljon ulkomaista. Tehokkaampi maatalous voisi mahdollistaa Sambialle merkittävää taloudellista kehitystä, mikäli se onnistuisi parantamaan omavaraisuuttaan ja myymään maataloustuotteitaan esimerkiksi naapurimaihinsa.

Vaikka vihanneksia joudutaan tuomaan paljon ulkomailta, sambialaiset vaikuttavat olevan hyviä esimerkiksi oman ravintorikkaan soijan hyödyntäjinä. Soijaa löytyy leivässä, maidoissa, öljyissä, perinteisten soija valmisteiden lisäksi. Soijaa syödään myös lihan korvikkeena sen halvasta hinnasta johtuen. Suurimpana erona ruokailuuni Suomessa on lähinnä kokojyvätuotteiden puute, joten viljatuotteita tulee käytettyä puuroa lukuun ottamatta huomattavan vähän, koska kaikki maistuu pullalle. Paikalliset jaksavatkin ihmetellä Suomalaisten aamupuuron syöntiä, koska Sambiassa vauvat syövät puuroa ja aikuiset pitävät sitä lähinnä pahanmakuisena.

Arkiruoasta noin puolet on nshimaa, joka on vastine meidän keitetyille perunoille. Nshima valmistetaan maissijauhoista ja se on ulkonäöltään sekä koostumukseltaan kuin pallo tahmaista mannapuuroa. Nshimasta otetaan sormin pala, jota pyöritellään kädessä, jonka jälkeen sen kaveriksi voi ottaa käsin palan lihaa/kalaa/papuja sekä kasvislisäkettä. Nshima ja sen verrannaiset ovat yleisin ruoka monissa Afrikan maissa ja useat perheet Sambiassa syövätkin nshimaa useammin kuin kerran päivässä. Itse olen aikaisemmin syönyt nshimaa naapurimaassa Tansaniassa, jossa se ruoka tunnetaan nimellä ugali. Sambialaisten mielestä ugali ja nshima ovat keskenään täysin erilaisia, omasta mielestäni ero sama kuin kahdella vierekkäin olevalla keitetyllä perunalla. Pääasia, että maku on molemmissa hyvä.

Lautasella noin neljäsosaa ateriasta näyttelevä kasvislisäke muistuttaa etäisesti levää, mutta on valmistettu tavallisesti lehdistä, kuten kiinankaali, kurpitsan lehdet, makean perunan lehdet tai rapes-lehdet. Ne keitetään yhdessä sipulin, tomaattien, öljyn ja suolan kanssa, jotka ovat tavallisimmat ja usein ainoat mausteet, joita paikalliset käyttävät. Lehdet ovat kokattuna kuitenkin hyvin maukkaita, joka johtunee niiden vahvasta ominaismaustaan. Kasvien lehdet sisältävät myös paljon proteiinia ja muita hyviä ravinteita, joten niiden syönti on hyvin perusteltua. Lehtien asemasta lisäkkeenä toimii satunnaisesti myös esimerkiksi impuasta (pienen tomaatin näköinen) tai munakoisosta valmistettu setti.

Annoksen noin neljännes on lihaa, jonka melkein aina voi korvata pavuilla tai paikallisella kalalla. Sambiassa lihasta syödään usein osia, jotka taitavat mennä meillä pääasiassa einestehtaiden raaka-aineiksi. hyvä asia on, että kaikki käytetään hyödyksi nämä osat ovat hyvin maukkaita. Lihaa tarjoillaan yhdessä öljypohjaisen kastikkeen kanssa. Kala on tavallisesti paistettu/keitetty ja pavut keitettyjä.

Nshimaa aterioita tulee syötyä kylissä vieraillessa helposti kahden viikon putki, kahdesti päivässä. Ruoka tekee ähkyn olon, koska varsinkin kylissä ruoka perustuu vielä voimakkaammin nshimaan sen edullisen hinnan vuoksi. Nshima sisältää ainoastaan keitettyjä valkoisia maissijauhoja ja vettä. En ole siis sen ravinteikkuudesta kovin vakuuttunut, koska ähkystä huolimatta olo ei ole kovin voimaatunut ja ravittu ja painoni putosi noin 5-10 % yhden kahden viikon reissuni aikana. Tämä ravinteikkuuden mutu-tutkimus on tehty laajalla yhden otannan aineistolla. :)

Syömässä perinteistä Smabilaista lounasta

Energiantuotantoa Sambiassa ja sen vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön

Energia on yksi Sambian merkittävimmistä ongelmista. Energiankulutus lisääntyy maassa vauhdilla, esimerkiksi autojen ja kulutuselektroniikan määrän valtaisan kasvun seurauksena sekä kaupunkilaisten yleisen elintason noustessa. Valtio ei tällä hetkellä pysty vastaamaan kunnolla energian tarpeeseen ja se aiheuttaa turvautumisen kestämättömiin keinoihin enrgiavajeen paikkaamiseksi.

Valtiolla on sähköyhtiö, joka omistaa kaikki epävakaat ja rapistuneet sähköverkot. Suurin ja merkittävin sähköntuotantolaitos on Sambian ja Zimbabwen rajalla sijaitsevaan Kariba dam pato, joka on yksi maapallon suurimmista padoista. Pato on yli 100m korkea ja on kyllä yksi vaikuttavimmista rakennelmista joita koskaan olen nähnyt. Pato tuottaa merkittävän osan kaikesta maan sähköstä neljän suuren turbiininsa avulla, josta osa menee luonnollisesti Zimbabwelle. Padon rakentaminen on aloitettu länsimaisin rahavirtojen avulla noin 60 vuotta sitten ja se on nykymuotoonsa laajentunut 1970-luvulla. Padon kunto on päässyt heikoksi ja selviä halkeama- ja vuotokohtia on havaittavissa. Käytännössä padon pettäessä alajuoksun kaupungit voisivat joutua veden valtaan.

Vesivoima tuottaa noin 99 % Sambian sähköstä. Kariba dam padon lisäksi maasta löytyy useita pienempiä patoja, sillä Sambia sijaitsee ylängöllä (pääkaupunki Lusaka 1400m merenpinnasta) tästä johtuen jokien valjastaminen on ollut helppo energiantuotantomuoto. Patojen lisäksi on muutamia hyvin pieniä energiatuotantolaitoksia sekä asukkailla on satunnaisesti omia aurinkopaneeleita. Lusakan keskustassa on myös yksi suljettuna oleva suurehko hiilivoimala, joka muistuttaa ulkonäöltään etäisesti ydinvoimalan piippua. Järkevän ja millään tavalla riittävän sähkön tuottaminen on valtava ongelma, sen vuoksi suurin osa ihmisistä tuottaa itse lämpö- ja ruoanlaittoenergiansa polttamalla Chacoa (charcoal), jotka muistuttavat suuria grillihiiliä. Chacon poltto ilman mitään savukaasujen käsittelyä on hyvin saastuttavaa. Erityisesti kaupunkien ihmiset käyttävät chacoa tolkullisen sähköverkon puutteessa.

Chacon polttoa pahempi on kuitenkin sen tuotanto. Sitä tuotetaan kaatamalla metsää ja polttamalla puusto hiiliksi. Tämä on merkittävä elinkeino maaseudulla ja suurien kaupunkien ulkopuolella asuvien keskuudessa. Itse maaseudun ihmiset käyttävät chacoa maltillisemmin, koska he valmistavat ruokansa ja tuottavat lämpönsä lähinnä polttamalla pieniä puukalikoita. Chacon tuotanto on tällä hetkellä osittain valtion luvanvaraisesti mahdollistama ja osin laitonta, mutta se on lähtenyt jo lapasesta. Metsää kaadetaan 400 000 hehtaarin vuositahdilla ja Sambia on menettänyt metsäpinta-alastaan 6,3 % vuosien 1990-2010 välillä, kertoo Green Living Movement:n tausta-aineisto. Metsien kaataminen luo laajoja maa-alueita joiden ravinteet kuluvat hakkuista aiheutuvan eroosion seurauksena. Käytännössä tämä tarkoittaa tavallisimmin, että tuuli ja vesi kuluttaa paljasta maata.

Pahin skenaario maankulumisen seurauksena on aavikoituminen maan pintakasvillisuuden hävittyä. Aavikoituminen kiihdyttää köyhyyttä viljelykelpoisen maapintalan pienentyessä. Asiaa voitaisiin parantaa istuttamalla uusia puuntaimia joita myös paikoittain tehdään. Puuntaimet eivät ole kuitenkaan halpoja ja kouluttamattomalle maaseudun väestölle tällainen elinkeino voi olla hyvin haasteellinen ja tulokset liian hitaita. Hyvänä puolena on, että puiden kasvuun menee Sambiassa vähemmän aikaa kuin pohjolassa.

Keskustelin kahden viikon Chibobon kylävierailuni aikana useiden paikallisten kanssa Chacon tuotannosta. Ihmiset ymmärtävät, että metsien kaataminen on väärin sekä ymmärtävät hyvin ympäristölle koituvat vaikutukset. Hiilituotanto on kuitenkin niin nopea ja ajoittain ainoa tapa ansaita rahaa hyvin köyhissä oloissa. Paras keino Chacon tuotannon vähentämiseen olisi kehittää alueittain parempia elinkeinoja, kuten esimerkiksi eläimien pito tai varastojen rakentaminen maataloustuotteille, jolloin satoa voisi myydä pitkin vuotta hyvällä hinnalla. Olisi lisäksi tärkeää kehittää turvallisia tapoja rahan tallettamiseen, jotta tuloja voisi säästää ja käyttää pitkin vuotta. Talletusolosuhteiden puute muodostuu, koska pankissa asioiminen vaatii englannin kielen taitoa ja sen palvelut ovat pieniä rahamääriä käsitteleville maaseudun asukkaille liian kalliita. Tämän vuoksi on tärkeää kehittää kylätasolle omia talletusmenetelmiä.

Kuitenkin edellä mainittujakin tehokkaampaa olisi pyrkiä ohjaamaan maan poliittista päätöksentekoa järkevämmän energian tuotannon pariin. Vakaa ja järkevä energiantuotanto vähentäisi välittömästi saasteita, nostaisi kansantaloutta ja ihmisten elintasoa. Maassa käytetäänkin jo pienessä mittakaavassa aurinkoenergiaa ja se toimii ilmastosta johtuen mainiosti ainakin kotitalouksissa. Aurinkoenergia olisi yksi monista hyvistä osaratkaisuista kohti parempaa energian tuotantoa. 

Chcoa perinteisessä myyntipaketissa

Kariba dam

50 päivää Sambiassa

Elämää Sambiassa on takana 50 päivää. 50 päivää täysin suomalaisesta arjesta poikkeavaa aikaa. Olen huomannut asuvani maassa, jossa ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja pohjoisessa eläjän näkökulmasta hyvin avoimen välittömiä sekä suvaitsevia. Paikalliset ihmiset tekevät olon helpoksi ”Maahanmuuttajalle”. Ainoastaan aurinko ei tunnu länsimaalaisesta pitävän.

Asun Sambian pääkaupungissa Lusakassa, joka on ylivoimaisesti maan suurin kaupunki noin kolmen miljoonan asukkaan asukasmäärällään. Kaupunki on kauttaaltaan hyvin matalasti rakennettu, joten alue on laaja ja etäisyydet muodostuvat usein pitkiksi. Elämä on rauhallista ja monin paikoin heikko infrastruktuuri on riittävä syy, että mihinkään ei ole koskaan kiire, koska voi aina vedota, että jotain odottamatonta on matkalla sattunut. Tämä on myös tavallisimmin totta. Esimerkiksi tänään linja-autossa oli ilmeisesti liian vähän maksavia asiakkaita, joten kiertelimme pysäkin ympäristön asuinalueilla etsimässä lisää matkustajia. Länsimaalaisena ajattelen automaattisesti tehoa ja hyötysuhdetta, joista en monesti edellä mainitun kaltaiseen toimintaan törmätessäni ole kovin varma. Kymmenen minuutin pyöriminen pakettiautobussilla kaupunkialueella luulisi maksavan jo polttoaineena enemmän kuin hyöty kolmesta lisämatkustajasta, joiden lippujen hinnat olivat 20 sentin ja 70 sentin välillä.

Työskentelen Ympäristöjärjestössä, työni vie minua ympäri Sambian tutustumaan eri provinsseissa sijaitseviin kyliin ja yhteisöihin sekä elämään heidän kanssaan. Pyrimme auttamaan kyliä asioissa, kuten ruokaturvan parantamisessa, elinkeinojen kehittämisessä ja ilmaston muutoksen hillitsemisessä. Nämä aktiviteetit hyödyttävät samalla myös itse kylien asukkaita. Työstäni ympäristöasioiden parissa erityisen mielenkiintoisen tekee se, että merkit ilmastonmuutoksesta ovat selvästi havaittavissa useiden ihmisten arjessa. Uutiset näyttävät tasaisin väliajoin kuvia kylät valtaavista tulvista ja välillä alueita äärimmilleen kuihduttavista helteistä, jotka myös edesauttavat hallitsemattomien metsäpalojen leviämistä. Sambia on hyvin riippuvainen omista elinkeinoistaan, kuten maataloudesta, joka on jatkuvasti alttiina ilmastossa tapahtuville kummallisuuksille. Sambia on (globalcitizen.org) tuoreen tutkimuksen mukaan maailman kymmenenneksi nälkäisin maa, joten satojen menetyksiin ei ole varaa. Asukkaista melkein 60 % elää alle dollarilla päivässä ja kansalaisista vain noin 10 %:lla on oma pankkitili, joten kattavaa verojenkeruutta riittävien palvelujen rakentamiseksi ei voi odottaa.

Länsimaiseen tapaan maa ei voi ruokaturvaa ostaa naapurilta tai toiselta puolelta maailmaa siinä tapauksessa, että itse tuli sössittyä oma ympäristö. Ei voi olla ajattelematta kuinka paljon länsimainen teollisuus ja globaaliliikenne on ilmastoa jo ehtinyt muuttamaan. Sambiakin on ollut maaperänä monelle ilmaston saastuttamiselle. Sijaitseehan maan keskiosissa yksi maapallon saastuneimmista kaupungeista Kabwe, joka on ollut ennen suuri kaivannaisten lähde.

Monzen kaupungin pääkatu

Karjaa laidunnetaan pääasiassa myyntitarkoituksiin 

Koulun kevätpäättäjäiset Kafubun kylässä

Kafubun lapset pitelemässä Green Living Movement:n 
uuden ilmastokestävyyshankkeen posteria